Jos hirret osaisivat puhua…
…ne kertoisivat pitkän tarinan Lahdenpohjassa yhä ryhdissä seisovan talon värikkäistä vaiheista.
Rakennuksen ensimmäiset hirret nostettiin paikoilleen niinkin varhain kuin 1800-luvun lopulla. Kelloseppä Johan Nordfors (1861–1927) oli nimittäin vuonna 1897 muuttamassa perheineen Viipurista Jaakkimaan. Asuin- ja liiketalonsa hän rakennutti Sortavalaan menevän tien kulmaukseen, lähelle Vältsiltaa. Tykötarpeet hän otti mukaansa Kannakselta, Terijoelta.
Työmaalle palkattiin paikkakunnan taitavimmat kirvesmiehet, sillä mikään tavanomainen ei tullut kysymykseenkään!
Nordfors halusi talostaan koko pitäjän näyttävimmän, joten taloon piti tehdä monta kulmaa ja uloketta. Kattojiirien kanssa rakentajilla olikin monta pulmaa ratkottavana. Kuin pisteeksi iin päälle taloon tehtiin vielä torni parvekkeineen. Parveke oli vielä keskeneräinen ja julkisivu odotteli viimeistelyään, kun kelloseppä jo naulasi jaakkimalaisten tiedoksi talonsa seinään kelloliikkeestään kertovan julisteen. Sitä koristi samanlainen kello, jota Nordfors käytti myös sanomalehtimainoksissa.
Mielikuvitusta käyttäen talon tornikin muistutti muotokieleltään vähän tuota kelloa. Jaakkimalaiset olivat hämmennyksissään. Eikö talossa ollut jo tarpeeksi. Mitä ihmeen kookasta salaperäistä salkoa sen viereen vielä pystytettiin? Se selvisi puhelintolpaksi, joka sijoitettiin lähes kiinni päätyseinään. Puhelinaparaatti oli uusi keksintö ja ken sellaisen onnistui hankkimaan, sai viestinsä näppärästi perille.
Ihmeyhteyden avaamiseen tarvittiin kuitenkin puhelinkeskus. Sellainen asennettiin uuteen taloon ja se teki Nordforsista kertaheitolla tärkeän miehen. Puhelimen päristessä hän keskeytti kellon korjaamisen ja yhdisti puhelun pyydetylle vastaanottajalle. Tarkkuustyön keskeyttäminen oli kiusallista, joten perheenjäsenet saivat opetella yhdistämään puheluita.
Kun kelloseppä muutti vuonna 1910 lähemmäs Lopotin keskustaa, vastapäätä osuuskauppaa, muutti puhelinkeskus hänen mukanaan. Keskuksen hoitoa jatkui hänen eläkepäiviinsä vuoteen 1921 saakka.
Melkein kaikki suomenmieliset halusivat vaihtaa vieraskielisen nimensä vuonna 1906 suomalaiseen. Niinpä Johan Nordforskin muuttui Juho Pohjankoskeksi ja se nimihänen hautakiveensäkin vuonna 1927 hakattiin.
Uudet asukkaat uusivat koko talon
Talon siirryttyä seuraavalle sukupolvelle, Pohjankoskien Yrjö-pojalle, hän uudisti entisen lapsuuskotinsa täydellisesti niin sisä- kuin ulkopuolelta. Torni purettiin, hirret peittyivät lautavuoraukseen ja tietysti myös ikkunat ja ikkunapuitteet vaihdettiin uudenmallisiin. Ei taloa enää entiseksi tuntenut, mutta komealta kieltämättä näytti tämä uusikin. Erityisesti sisäpuolelta, sillä Ester-vaimo halusi kaiken olevan tiptop-kaunista.
Yrjö ja Ester olivat opettajapariskunta, joiden yhteinen tie oli alkanut Sortavalan seminaarivuosina. He menivät naimisiin ja saivat viisi lasta, joista kolme selvisi aikuisiksi. Isänsä tavoin yrittäjyys kiinnosti Yrjöäkin. Hän harjoitti viitisen vuotta halkokauppaa liikekumppaninsa kanssa perustamansa yrityksen Kokko & Pohjankoski nimissä.
Sen jälkeen hän kuitenkin palasi turvalliseen opettajan ammattiinsa työpaikkanaan muun muassa Lahdenpohjan kauppalan yläkansakoulu. Ester toimi Metsämiklin opettajavuosiensa jälkeen Jaakkiman yhteiskoulun tuntiopettajana ja osallistui aktiivisesti kunnalliselämään. Hän istui 13 vuotta valtuustossa päättämässä Lahdenpohjan kauppalan asioista.
Ammoiset asukkaat ovat olleet jo vuosikymmeniä poissa, mutta talo seisoo aikaa uhmaten entisellä paikallaan. Se ei näytä enää samanlaiselta kuin vuonna 1944. Nyt sen suomalaisilme on vaihtunut venäläiseen ja entinen vaalea julkisivu muuttunut siniseksi.
Rintaa röyhistäen se voi kuitenkin todeta, että sen arvo vanhetessaan on vain parantunut. Onhan se jo vuosia saanut toimia Lahdenpohjan kaupungin tärkeimpänä rakennuksena. Nimittäin kaupungintalona.
