JS 6/2023
Teksti: Helena Kujala
Huhtervun kylään valmistui komea meijeri vuonna 1926. Kiitokset siitä kuuluvat tarmokkaalle rouva Elisabeth Jululle, joka työskenteli sen pitkäaikaisena meijerskänä ja kirjanpitäjänä.
Julku saapui Huhtervuun matkojen takaa Ylistarosta kaksitoista vuotta ennen uuden meijerirakennuksen valmistumista. Tuolloin hän oli 25-vuotias ja vielä neiti Elisabeth Kaukonen, sillä sukunimi vaihtui hänen avioiduttua huhtervulaisen Emil Julun kanssa vasta kahdeksan vuotta Karjalaan tulonsa jälkeen.
Todennäköisesti pohjalaistyttö oli huomannut Helsingin Sanomissa syksyllä 1914 olleen työpaikkailmoituksen, jossa ”uusi ja ajanmukainen” Huhtervun ja Kumolan Osuusmeijeri kaipasi meijerskää.
Pettyiköhän tulija nähtyään Huhtervun meijerin ”uudenaikaisuuden”? Meijerisalina toimi nimittäin Taavetti Lustigilta ostetun rakennuksen talonpoikaistupa. Sinne oli hankittu käytettynä käsitoiminen meijerikalusto, jota osuuskunnan jäsenet kävivät vuorollaan pyörittämässä.
Työntekijälle osoitettiin asuttavaksi kamari meijerisalin vierestä, joka toimi samalla konttorina. Siellä istuttiin lisäksi myös Osuusmeijerin hallituksen kokoukset. Ankeista asumisoloista huolimatta Elisabeth-neiti ei kääntynyt takaisin, vaan otti meijerskän paikan vastaan.
Suivaantunut Julku lähti ja sai uudistukset vauhtiin
Osuusmeijerin jäsenmäärä kasvoi sellaista tahtia, että Huhtervuun neuvonta- ja tilintarkastusmatkoja tehneet Savo-Karjalan Meijeriliiton konsulentit yhdessä meijerskän kanssa ehdottivat meijerin uudistamista. Se kaikui kuuroille korville, joten eräänä päivänä vuonna 1921 Kaukonen sai tarpeekseen ja siirtyi meijerskäksi Parikkalaan. Sitten hän kutsui huhtervulaiset isännät sinne katsomaan, miltä nykyaikaisen meijerin oikeasti kuuluu näyttää.
Parikkalaan suuntautuneen opintomatkan jälkeen alkoikin tapahtua ja rahastoja alettiin kartuttaa. Vedensaanti ja sen laatu ratkaisi rakennuspaikan, joka ostettiin Juho Lätiltä. Tuolloin Kumola erosi yhteisestä osuuskunnasta ja perusti oman Lumivaaran Osuusmeijerin.
Syksyllä 1925 alettiin perustusten teko ja uusi meijeri saatiin käyntiin vuotta myöhemmin. Tällöin rouvan titteliä jo neljä vuotta kantanut Elisabeth Julku suostui palaamaan Parikkalasta takaisin Huhtervun meijerskäksi.
Tarmokas Elisabeth Julku teki palattuaankin kaikki Huhtervun meijerityöt apulaisensa kanssa ja hoiti myös meijerin kirjanpidon. Hänet pyydettiin myös seurakunnan ja Lumivaaran kunnan tilintarkastajaksi.
Meijerin jäsenmäärä jatkoi kasvuaan varsinkin sotia edeltävinä vuosina, jolloin mukaan liittyi jäseniä Tervajärveltä, Kesvalahdelta ja Kumolastakin.
Huhtervun meijerin hallituksen puheenjohtajana toimi kaikki sen toimintavuodet 1914 – 1940 huhtervulainen Jaakko Ijäs. Viimeksi Huhtervun meijeri oli käytössä maaliskuussa 1940. Meijeriä ei saatu käyntiin enää jatkosodan aikana karjan vähyyden ja säännöstelyn takia.
Vuoden 1944 evakuoinnissa meijerin koneet purettiin ja siirrettiin Ylivieskaan, josta ne Valvontakomission määräyksestä lähetettiin Neuvostoliittoon.
