Vuonna 1906 perustettu Jaakkima, Lahdenpohjan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti.
Vuonna 1906 perustettu Jaakkima, Lahdenpohjan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti.
Jälleen olen isäni kotiseudulla Kumolassa, minne sukujuureni ulottuvat niin pitkälle kuin kirkonkirjoja riittää.
Missään ei saa niin kirkasta vettä
Esi-isäni olivat kotipaikkauskollisia eli eivät naineet emäntää Lumivaaran alueen ulkopuolelta. Tästä johtuen tapaan kotiseutumatkalla sukulaisiani ja moni matkaajista on kaukaisempaa sukua. Sen merkiksi kelpaa yksi (usein monta) yhteinen sukunimi menneisyydestä.
KOTISEUTUMATKALLA VIERAILEN AINA isäni kotitalolla. Myös kirkko ja kauppa ovat käyntikohteinani, sillä ne sijaitsevat lähellä ”mummolaani”. Jos aikaa jää, lähden matkaseuralaisteni mukana heidän kotipaikoilleen ”kyläilemään”.
Tämän kesäisellä matkalla aloitimme kirkolta. Olin varustaunut päivään mm. sangon ja kuokan kera. Minua oli pyydetty ottamaan pari sinivuokkotainta kirkon takaa. Pyytäjä muisti siellä kasvavan niitä. Kaivaessani sinivuokkoja paikalle saapui kaksi muuta kanssamatkustajaa ja hekin pyysivät taimia kotipuutarhoihinsa. Ylösnostamani sinivuokot päätyivät kumolalaisjuuristen pihoille Töysään, Lehtimäelle ja Tornioon. Tällainen toiminta ei onnistuisi eikä kävisi päinsä koto-Suomessa, mutta menetetyssä Karjalassa kyllä. Kotiin palattuani reissulta huomasin, että omat vuokot jäivät kuokkimatta!
KUMOLAN KAUPALLA TÄYDENSIN REPPUNI ravintovarastoa. Niin tunnelmallista asioida tässä kaupassa; samassa missä mummokin kävi. Ja siinä kaupan pihalla mummoni haasteli kyläläisten kanssa – näin kuvittelen tapahtuneen. Jatkan mummoni ”jalanjälkiä” kohti isäni kotitaloa Koukkulaa.
Kävellessä jännitän, ovatko Koukkulan venäläiset omistajat vaihtuneet. Talo oli myynnissä venäläisellä verkkosivulla viime syksynä. Jos siellä on uudet omistajat, niin miten he suhtautuisivat kotiseuturetkeläiseen. Koukkula on ollut loma-asuntona ”pitkään”. Asian päättelen sillä, että talo on pysynyt hyvässä kunnossa. Vesivahinkoja ei ole ollut ja remonttia on omistajat tehneet.
Siispä suuntaan kaupalta pohjoiseen ja Haukkavaaraan vasemmalle ja heti oikealle Jääskeläisen kohdalla. Jyrkkä on nousu kärrytiessä. Kutsun kärrytietä nimellä ”vanha kylätie”. Se olisi voinut olla joskus aikaan pääväylä Kumolasta Lahdenpojaan. Vanhan kylätien toinen pää yhtyy nykyiseen Lahdenpohjan tiehen ”Posti-Toivon” (Kaartinen) talon kohdalla. Kärrytien oikealle puolelle jää Kokkovuori.
Pientä nousua aina Veikkolaisten talojen kohdalle asti. Veikkolaisiin ja samoin Posti-Toivoon ”tutustuin” lapsena kuunnellessani haasteluja mummolassa. Minulle he tuntuvat niin kuin olisivat oikein naapureitani.
Sitten odotan näkeväni lähteen. Lähteellä pysähdyn. Juon ”miltään maistumatonta” maailman parasta vettä ja tankkaan vesipulloni. Tästä lähteestä Koukkulan väki ja naapurit ottivat talousvetensä. Lähteeltä on enää vain satakunta metriä, niin mummola on vasemmalla. Mietin edelleen, kuka siellä nyt isännöi.