Vuonna 1906 perustettu Jaakkima, Lahdenpohjan ja Lumivaaran perinteitä ja kulttuuria vaaliva pitäjälehti.

Tuikkikaa, oi joulun tähtöset...

ONNELLINEN KANSA vietti juhlavasti ja hauskasti maamme satavuotisjuhlaa monissa erilaisissa tilaisuuksissa. Yhdessä kahvikupposen tai ruokailun tai muun suuremman juhlan tunnelmissa. Muistimme myös menneitä sukupolvia, Lumivaara-Perinneyhdistys konkreettisestikin sankarihaudoilla Lumivaarassa ja Jaakkimassa osana suurempaa luovutetun Karjalan juhlavuosihanketta.

SEURAUUTISISSA kerrotaan pitäjäyhdistysten vireästä toiminnasta perinteen elvyttämiseksi ja vaalimiseksi. Ensi vuonna tullaan juhlimaan pitäjäseurojen 70-vuotista toimintaa. Jaakkiman sankarihautausmaalle tulee kesällä marmorinen kivipaasi, johon on hakattu uhrinsa antaneiden nimet. Asiasta käytiin sopimassa lokakuun alussa. Oli hienoa huomata, kuinka Lahdenpohjassa on nyt virtaa kunnioittaa alueen vanhaa historiaa ja sen näkyviä merkkejä. Tulossa on myös kulttuuripolku.

ADVENTTIRISTEILYLLÄ oli mukava tunnelma, meitä oli 14 hengen ryhmä, lähinnä suurjaakkimalaisia. Teemu Keskisarjan luento vuoden 1917-18 murroksesta oli kiinnostavaa ja osittain hyytävää kuultavaa, näin suoraa ei ole aiemmin kosketeltu historiamme kipupisteitä. Nyt juuri on kuitenkin aika se tehdä, sillä etäisyys antaa mahdollisuuden tarkastella historian kulkua kaikilta suunnilta. Pääviesti oli se, että aikalaiset tuolloin aatteesta riippumatta taistelivat vapauden puolesta. Näitä taustoja ja tapahtumia olemme yrittäneet valottaa tämänvuotisessa Suomi 100 vuotta -sarjassamme, joka jatkuu ensi vuonna. Toivomme lukijoilta muisteloja ja aineistoa, joka valaisisivat vuoden 1918 tapahtumia Jaakkimassa.

On ensimmäinen haikea joulu, kun perhepiiristäni puuttuu isäni. Jaan tämän tunteen melko monen lukijan kanssa, joukostamme on nimittäin tänä vuonna nukkunut pois noin 110 lukijaa. Vaikka uusia tilaajia on tullut puolen sataa, joudumme nostamaan lehden hintaa ensi vuonna kaksi euroa/tilaus. Toivomme, että lehti voi silti edelleen hyvin ja saamme pitää vakilukijamme pitkään ja että suuret ikäluokat eläköityessään löytävät ajan ja kiinnostuksen oppia alueemme historiasta ja vaiheista lehdestämme.

Ystävällisesti palveluksessanne,
Tea

Suomi 100 Lumivaaran kirkolla

Suomi 100 juhlaa vietettiin Lumivaaran kirkolla luovutetussa Karjalassa 6.12.2017. Kaikille Lumivaaran sankarihaudoille sytyttiin kynttilä, kirkko valaistiin sinivalkoiseksi. Lumivaaran kirkon valaisu oli yksi ”ulkomainen” kohde Suomi 100 -listalla, jossa lueteltiin sini-valkoiseksi valaistuja ulkomaisia kohteita.

Lue koko artikkeli!

Männää Lopottii!

Kiti Hartikainen (vas.) haastatteli Lopotin kirjan tekijöitä Helena Kujalaa (oik.) ja Tea Itkosta kirjan julkaisutilaisuudessa..

Männää Lopottii! Lahdenpohjan kauppalan kirjan julkaisutilaisuus kokosi salin täyteen lahdenpohjalaisjuurisia. Lahdenpohjasta kertovan kirjan julkistamistilaisuus pidettiin Karjalatalon Laatokka-salissa 21.10. Tilaisuus aloitettiin komeasti Puhallinorkesteri Wiipurin fanfaarilla. Salintäyteinen yleisö entisiä lahdenpohjalaisia ja heidän jälkeläisiään hiljentyi kuuntelemaan, kun Kiti Hartikainen haastatteli kirjan toimittajaa Helena Kujalaa ja kirjan taittajaa Tea Itkosta kirjan sisällölliseen antiin liittyvistä asioista.

Lue koko artikkeli!

Ota yhteyttä!

puh. 050 440 6109
aineisto@jaakkimansanomat.fi

Yhteystiedot

Hinnat

Kotimaahan kesto 30 €,
vuosi 35 €
ulkomaille kesto 35 €,
vuosi 40 €
irtonumero 5€
lahjatilaukset 26 € kotim.
ja 31 € ulkom.
(kotimaahan hinnat sisältävät alv)

ILMOITUSHINNAT:
1.00 €/pmm (sis. alv)

Omat pitäjätuotteet muistuttavat juuristamme

Mietitkö, milla ilahduttaisit mummoa, ukkoa, enoa tai tätiä? Tai pohditko, millä tavoin voisit herätellä nuoremman polven heimotunnetta? Pitäjäseurojen tuotteet, jotka vaalivat alueemme historiaa voivat olla sellaisia mielihyvää tuovia huomion osoituksia tai kiinnostuksen herättelijöitä. Ainakiin nuoremmille jää pitäjän nimi mieleen! Poimimme muutamia tuotteita seurojen valikoimista ja lisäsimme siihen muita innostavia Karjala-tuotteita.

Lue koko artikkeli!

Viikko Lumivaaran saaristossa

Sattumien kautta sain onnen olla mukana pienessä, viiden henkilön ryhmässä, joka halusi kuvata Venus- laivan reitin Lahdenpohjasta Kesvalahdelle Lumivaaran saaristossa DVD-tallennetta varten. Tukikohtana oli Harvion Annilahden uudessa lomakylässä oleva kuuden hengen lattianariseva mökki, ei käyty yöllä vessassa toisilta tietämättä. Mökistä löytyi myös suomalaisella kiukaalla varustettu sauna, jossa lämpöä riitti.

Lue ja katsele tästä.

JS 6/2017 artikkelit:

  • s1 Suomi 100 Lumivaaran kirkolla/S Rapo;
  • s2 Joulurauhaa/P Särkiö, Sankarivainajien muistomerkille nimipaasi/M Tiilikka;
  • s3 Lumivaaralaisten syysjuhlassa/ti, Iloiset Öitsit;'
  • s4 Lumivaara-Seura valmistelee pitäjäjuhlaa/A-M Alkula, Valamo-Seurassa/RH, Männää Lopottii! julkaistiin, Suurjaakkimalaisten syyskokous, Oulun Karjalaseurassa/A Pullinen;
  • s5 70-80-lukujen Sortavalassa/R Halonen, Harviilaiset ruovedellä/P Ojanen, Paavolan Karjalaseura 70v/ti;
  • s6 Sam Sihvo, osa 2/R Pajamo; s7 Eino Paakisen sotaretki III;
  • s8-9 Jouluaukeama: Tyttären tyttäret piirasopissa/E Pääkkönen, Isän kanssa heiniä hakemassa/E Mäki-Kihniö, Jouluiltoja Ahjolassa/H Jääskeläisen muisteloita, Viisu-villen Jouluruno;
  • s10 Jaakkiman sankarivainajat/M Tiilikka; s11 Ajatuksia 100-v. Suomessa;
  • s12 Sukuseurat: Jaakkiman Karhut laineilla/E Knuuti, Matikaiset Seinäjoella/S Hautamäki;
  • s 13 Karjalaistyttö hämäläisessä korvessa/I Taskinen, Jaakkiman 2. kattokruunu/M Tiilikka, Murremaistiainen: Äkist voip kaik muuttuu;
  • s14-15 Suomi 100: Tekla Hultinin päiväkirjasta: Itsenäisyysjulistus, Uusi eduskunta suuren äärellä/ti, Kauppatie sulkeutui ja nälänhätä oli käsillä/A Kaartinen, Kansanedustaja Mikko Leinonen oli mukana kohtalon hetkissä/otto Leinosen muistelot, Vanhoista Jaakkima-lehdistä 100 vuoden takaa;
  • s16 Pitäjätuotteet pukinkonttiin; s17 Viikko Lumivaaran saaristossa/T Kojo;
  • s18-19 Perheuutisia;
  • s20 joulutervehdykset

Linkkejä

TOIMITUS:

Päätoimittaja Tea Itkonen
Vaskenvalajankatu 33
06100 Porvoo
puh. 050 440 6109

AINEISTON POSTITUS:

Postiosoite ilman postimerkkiä
(Lehti maksaa postimaksun):
Jaakkiman Sanomat
OMAVASTAUS
Tunnus 5000043
01003 VASTAUSLÄHETYS

JULKAISIJA JA KUSTANTAJA:

Jaakkiman Seudun
Perinneyhdistys ry.
Aino-Maija Alkula, pj.
puh. 040 820 3289
ISSN 0786-4949
Voit tilata lehden joko kesto- tai vuositilauksena,
mutta myös yksittäisen irtonumeron, jos kiinnostut jostakin erityisestä artikkelista.
Artikkelit ovat lyhennettyjä sekä etusivulla että nettilehdessä (JS makupaloja).
Artikkelit ovat julkaistu kokonaisuudessan vain sanomalehdessä.
Sanomalehdessä painettujen artikkelien otsikot ja kirjoittajat löydät nettilehdistä: